Helsinki-Chamonix

(Näin alkuun viikon vanha lautalla kirjoitettu teksti)

Lähtökuopat

Olemme Travemünden lautalla kyntämässä Itämerta muiden elähtäneiden haahkojen kanssa. Mieleen nousee takaumia vielä pari päivää sitten vallinneesta lähtösähinästä. Kauan kaivattu uusi monipolttokeitin tuli postissa, mutta siitä puuttui liekinhajottaja. Lähtöön oli kaksi päivää, eikä posti kulkenut viikonloppuisin. Kauppias sanoi, että ilman hajottajaa kattilat palavat puhki ja liekki on tehoton (mikä paradoksi!). Kauppias soitteli ja kyseli onko sunnuntaina Helsinkiin menijöitä, joiden matkaan kapistuksen saisi. Pari tuttua ilmoittautui ja puhelinnumerot vaihdettiin. Espoossa asuva matkatoverimme lupasi hakea osan sunnuntaina ennen lautalle tuloa. Jännitti, osuvatko aikataulut kohdilleen. Sunnuntai-iltapäivänä Vuosaaren satamassa kohdattiin, ja liekinhajottaja pääsi sinne minne kuuluukin, Nissanin hanskalokeroon.

Saksassa on ankaran kielteinen suhtautuminen nastarenkaisiin ja sakkoja rapsuu helposti. Talvirenkaat pitää olla, eikä meillä ole intoa ostaa uusia kitkarenkaita. Ei auta kuin nyppiä vanhoista talvirenkaista nastat. Operaatio on hikinen, mutta kolmen tunnin ruuvimeisselöinnin jälkeen nastat lojuvat autotallin lattialla. Johanin ranne on jännetuppitulehduksen esiasteella, mutta tosimies kääntää tämän sortin koetukset sankaritarinoiksi. Ullalla on täysi työ muistaa mitä kiipeilyrojua otetaan mukaan ja mitä ei. Onneksi välppäsin suurimman osan kiipeilyvarusteista jo viikko sitten, ettei lähtöhässäkkää tarvitse vetkuttaa seikkailujatkojen teolla tai kamalottien öljyämisellä. Pakkaushuisketta riittää moneksi tunniksi ja se on aina yhtä p:stä, mutta touhu palkitaan suhteellisen hallitulla autokaaoksella. Lähtökuopat on kaivettu.

Lautalla

Takaisin lauttatunnelmiin. Koskaan ennen ei kiipeilymatkanteko ole ollut näin mukavuuden täyttämää. On seisovaa pöytää, klassikkotason lueskelua sängyllä maaten, leppoisaa istuskelua ja huolettomia keskusteluja säästä ja korttipeleistä. ’Aamulla’ heräsimme kuulutukseen, jossa ystävällisääninen risteilyisäntä toivotti meidät tervetulleeksi lounaalle. Olemme noutopöydän antimia ahtaessamme muistaneet toteuttaa suomalaista (ja näköjään myös saksalaista) buffetetikettiä, jonka mukaan samalle lautaselle mätetään alkupaloista jälkiruokaan kaikki mikä mahtuu, ja tätä toistetaan kunnes ravintolasta joutuu poistumaan kierien. Ah, mitä moukkain ökystelyä! Pakostakin muistuvat mieleen ne matkat, joilla on keskellä yötä lumi- tai vesisateessa etsitty telttapaikkaa jossain Pohjois-Norjan perukoilla, pystytetty se nälissään ja räpelletty kohmeisin sormin tulia jääkylmään trangiaan. Aamulla on saanut herätä pimeässä teltassa ja toistaa sama sormista tunnon vievä trangiaoperaatio. Vaikka ajoittain elosteleva matkustaminen tuntuu huijaukselta, mukavuusasteikolla mitattuna matkantekomme on loikannut kehitysportaikon alatasanteelta suoraan huipulle. Pikkuisen pelottaa, että kun antaa mukavuudelle pikkusormen, löytää itsensä Lofoottien talviseinien sijaan Hurtigruten risteilijän kristallivalaisimien alta katselemasta talvireittejä. Onneksi kukaan meistä ei perusta risteilymatkustamisesta, mikä johtunee aktiivisesta vapaa-ajanviettotavastamme. Tästä huolimatta rahtilaivan meno on ainakin näin sunnuntai-maanantaipäivinä ihan mukavaa ja tyystin erilaista kuin esimerkiksi Ruotsin laivalla. Kyse on enemmän paikasta toiseen siirtymisestä kuin hupiajelusta neonvaloreklaamien valaistuksessa.

Tähän aikaan vuodesta turistilaumat keräävät lomainspiraatioitaan työpaikoilla, joten laiva on käytännössä tyhjä muista matkustajista. Samasta syystä laivayhtiöllä on matalahintaisia tarjouspaketteja, ja maksoimme kolmesta henkilöstä ja kahdesta henkilöautosta yhteensä 390 euroa. Tietysti ruoka maksaa erikseen, mutta meidän ruokahalulla emme varmaan jää tappiolle siinäkään. Kun laskimme hintaa perinteiselle Ruotsin halki kulkevalle reitille, se olisi tullut Tanskan salmien ylityksineen kalliimmaksi kuin valitsemamme lauttamatka. Huokeaa hintaa suurempi hyöty on kuitenkin, ettei tarvitse ajaa. Meitä odottaa joka tapauksessa reilu tuhannen kilometrin ajomatka Travemündestä Hampurin kautta Chamonixiin, että mielellään sitä istuu paatin kyydissä elostelemassa.

Satunnaisia matkalaisia

Apropos, meitä elostelijoita on neljä. Me Johanin kanssa ja ystävämme Juha, joka jakaa Chamonixin asunnon kanssamme. Meillä on mukana myös ottolapsemme, joka aapui yllättäen pajukorissa, kuplamuoviin käärittynä ajelehdittuaan Niilin mutkissa. Rakastuimme tähän Infantiksi ristimäämme elefanttiin oitis ja vaikka hän ei ehkä valtakunnan kaunein olento olekaan, meillä riittää lähimmäisenrakkautta huolehtia Infantista. Hänestä kouliintuu ajan kanssa kelpo alppifantti.

Tutustuin muuan mukavaan perheen äitiin taannoisella yliopiston englanninkurssilla. Kun matkustaa Saksan lautalla sesongin ulkopuolella, ei tule ajatelleeksi, että tämä Rovaniemellä melkein naapurissa asuva perheen äiti on valinnut perheensä kanssa samat matkakuviot. Näin huvittavasti on käynyt ja olemme molemminpuolisesta ällistyksestä toettuamme virittäneet oivia keskusteluja näiden uusvanhojen tuttujemme kanssa. Lyhyessä ajassa olemme mm. tuominneet rovaniemeläisen uuden aallon arkkitehtuurin, jos kaikenkirjavia metallilasivirityksiä voi sellaiseksi kutsua. Ja jotta sattuma jaksaisi edelleen yllättää, tunnistin matkustajien joukosta myös muuan vanhan asiakkaan tunturikeskusajoilta. Nyt jos koskaan pitäisi lotota, mutta nyt ei ole sen aika. Nyt on aika jatkaa meren kyntämistä tuttujen ja tuntemattomien haahkojen kanssa ja muutaman tunnin kuluttua virittää pään sisäinen navigaattori Travemünde-Hampuri -taajuudelle, jotta löydämme seuraavan majoituskohteen, Jugendherberge auf dem Stintfangin.