Les Courtes North Face, Swiss Route, IV 3, 800m

Seikkailua jäätiköllä 5.-8.2.

Pohkeita hapottaa, yritän löytää hyvän lepoasennon jaloille samalla kun kierrän jääruuvia pois sokerisesta lumesta. Nytkähtävä köysi kiristyy ja matka jatkuu ylöspäin samalla sykkeellä mikä on toistunut tunnista toiseen. Lepoa tässä junassa ei tunneta kun veturilla on polttava menohalu. Seuraamme siis eteenpäin seikkailussa.

Valmiina vuorille

Chamonixin laakso kylpee auringon valossa, lunta on vähän eikä sitä ole satanut viikkoihin. Huhut kertovat, että ylhäällä vuorilla talvireitit ovat kunnossa ja nyt olisi oikea aika lähteä totuttelemaan ohueen ilmaan ja paikan meininkiin. Tasainen korkeapaine lupaa hyvän aikaikkunan, niin ei muuta kuin reput täyteen viiniä ja patonkia ja hissillä ylös. Valitsemme ensimmäiseksi reitiksi Argentieren jäätiköltä lähtevän Les Courtesin pohjois-seinämän Swiss Route:n. Luvassa olisi tarpeeksi helppoa, mutta kiipeilyllistä alppitouhua. Edessä on ensimmäinen pidempi reitti Alpeilla, edes lukemattomat Norjan reissut eivät anna kuin aavistuksen tulevasta. Autuaita ovat tietämättömät.

Kolmikkomme vaappui ylipakattujen reppujen kanssa kohti Eldoradoa vuorten keskellä, Argentieren majaa. Keli ja viikonloppu takasivat sen, ettei tarvinnut olla yksin missään. Houte Routen randolijat suksivat jäätiköllä spandekseissään ja alppinistit olivat vallanneet majan. Syykin on suoraan silmien edessä, vuoret, ja niiden rinteillä olevat maailmanluokan alppireitit. Majan talvihuoneeseen on pakkautunut 20-30 ihmistä kaikkine tavaroineen. Tarkkaa lukua on vaikea saada kun porukka tulee ja menee oman rytminsä mukaan. Ensimmäinen kello herättää jo keskiyöllä ja tasainen otsalamppujen virta alkaa soljua kohti pimeitä seinämiä. Öisellä vessakäynnillä lasken pelkästään Ginat -reitillä kuusi ihmismajakkaa. Miellyttävin kokemus oli herätä tyhjään majaan ja kääntää kylkeä hymyillen, onneksi meillä ei ole mikään kiire. Ainakaan nyt.

Argentieren maja

Day1. Tiedustelu. Itse kiipeily on vain huipentuma kaikesta säätämisestä, kyttäämisestä ja taustatyöstä, kuorrute kakun päällä. Nyt sitä kakkua oli hyvä valmistella hiihtämällä jäätiköllä auringossa ja kuikuilla tulevaa linjaa ja alastuloa. Helppo homma, ihan natinkia. Nestettä ja ruokaa koneeseen, niin jaksaa paukuttaa.

Päivän tavoite

Day2. Kiipeily. Herätys klo 03.00, reitin alla 05.00, reunarailon ylitys 06.00. Sitten se alkaa, loputon jalkojen ja käsien rytmittäminen, hakkujen ja rautojen narskunta tiiviissä alppijäässä ja –lumessa, ainoa tavoite päästä ylös mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Johan vetää letkaa, tulemme Ullan kanssa perässä. Lumirännit vaihtuvat jääksi ja taas takaisin, välillä on jyrkkää, välillä taas loivempaa. Valo valtaa maiseman ja jäätikkö jää kauas alapuolelle. Pyrimme pitämään liikettä yllä, kamat vaihtavat omistajaa parilla ständillä, muuten mennään running belay. Olemme ainoa köysistö reitillä, muutenkin tuntuu että vuoret ovat meitä varten. Kuitenkin takaraivossa on tunne siitä, että miten pieni ihminen on luonnonvoimien rinnalla ja miten helposti homma voi mennä vikaan. Silmät ristiin ja aivot off, keskity. Hakku, jalka, hakku, jalka. Loputon mantra vuorihulluuteen sairastuneille. Onneksi luonto on sallivalla päällä ja antaa meidän kulkea hetken turvallisesti, ihmiselle täysin vieraassa elementissä. Metrien edetessä alkaa uskaltaa siirtää keskittymistä kiipeilyn ulkopuolisiin asioihin, maisema itsessään on jo yksi syy olla täällä. Vuoret kylpevät auringonvalossa täältä Välimerelle. Hyvä syy lisätä vauhtia että pääsee pois pohjois-seinän kylmyydestä. Topissa odottavat ruotsalaiskaksoset Anna ja Stina. Johan könyää ensimmäisenä huippuharjanteelle ja ottaa melkein osuman tuulessa leijailevasta paskapapeista. Ohuen ilman hapottama kroppa kiittää ansaitusta tauosta, nyt on vain päästävä alaspäin. Huippuharjannetta Courtesin toppiin ja tiputus laskeutumisränniin. Mont Blanc ja muut ärjänteet jäävät kylpemään valoon. Alaspäin kiipeäminen 500 kerkeuserometriä valmiilla askelmilla höttölumessa ei ole omasta mielestäni käsitys hauskasta lopetuksesta, mutta tällä mennään mitä on. Vihdoin pääsemme alas, köydet pakettiin ja sauvojen kautta kohti majaa. Olo on piesty ja hakattu, mutta vielä ei tule halluja tai kuulu ääniä, ollaan siis voiton puolella. Kolme tyytyväistä alppipässiä hymyilee otsalamppujen valossa.

Johan painaa menemään

Taitaa olla repsalad tiedossa

Näkymä topista Blancia ja Grandes Jorassesta kohti

Helppo hymyillä

Tankkaus

Day3. Takaisin laaksoon. Sana, joka kuvaa ärjännepäivän jälkeistä aamua on krapula. Turvottaa, janottaa, heikottaa ja kolottaa, mutta ei vituta. Tietää, että on tehnyt jotain ja ansainnut tulevat lepopäivät ja herkuttelun. Alpinismin paras hetki. Käytännössä meidän ja notkuvan ruokapöydän ja suihkun välillä on 1800 metriä alaspäin 15kg reput selässä kiipeilykenkiin viritetyissä lähestymissuksilla. Nyt tiedän miltä Bambista tuntui ottaa ensiaskeleet. Laiskana poroporvarina ja muutenkin tunnettuna riettailijana otin Montesin väliasemalta kabiinin alas laaksoon, kun Ulla ja Johan lähtivät puskemaan rinnettä alas. Kausikorttilaisena on helppoa. Oujee, ensimmäinen pidempi reitti takana, monta edessä.

Heippa kaikille!